Kampaus ja päivätorkut

Mummo sai tänään uuden kampauksen. Kampaaja ei ymmärtänyt Mummon hiuksia, ei minua eikä Mummoa. Kampauksesta tuli... no... mummomainen. Sellaista ei Mummolla ole ennen ollutkaan. Ehkä tilanne paranee kun hiukset pestään ensimmäisen kerran. Ainakin omalla kohdallani hiukset ovat aina kampaajan jäljiltä jotenkin vieraat. Mummon kampaus oli turhan tuuheaksi tupeerattu. Tiedän että tilasimme kyllä tuuheutta ja sitä ettei kampaus mene littanana päätä myöten, mutta rajansa kaikella. Toivottavasti kampaus paranee ajan kanssa.

Mummo näytti vanhalta ja väsyneeltä – taas. Kesän hyväntuulinen Mummo oli poissa. Tilalla oli syysapeus. Aina kun olen Mummolla kylässä minuun iskee armoton väsymys. Onkohan Mummon väsymys elämään tarttuvaa? Minä tosin väsyn niin, että meinaan nukahtaa Mummon sohvalle. Mummo kannustaa sohvalla torkkumiseen. Hänestä olisi ihanaa, kun joku vaikka vain torkkuisi sohvalla. Tänään en ehtinyt, mutta seuraavan kerran kun päätän nukkua päiväunet menenkin ottamaan nokoset Mummon sohvalle. Mummo saisi olematonta seuraa ja minä rauhan nukkua. Tosin en usko että Mummo antaisi minun nukkua rauhassa. Todennäköisesti hän kommentoisi telkkariohjelmia tai ohikulkevia ihmisiä. Ohikulkijat saavat Mummon aina valpastumaan. Hänen asuntonsa on niin, että ohikulkijoita riittää. Mummon pitää aina tarkistaa meneekö joku tuttu ohi. Tänään kysyin tunteeko hän palvelutalosta paljonkin asukkaita. Mummo naurahti ettei oikeastaan. Ohikulkijat pitävä Mummon havaintokyvyn kuitenkin terässä. Kai sekin on jotain.