Tämä ei ole varmaan ensimmäinen, eikä viimeinen kerta kun pohdin Mummon aikakäsitystä. Taudin myötä aika on Mummolle ihan erilainen käsite kuin ennen. Aika on muuttunut lineaarisesta eteenpäinmenevästä käsitteestä joksikin muuksi. Vuosikymmenien takaiset asiat tuntuvat eiliseltä.

Olimme eilen käymässä mökillä ja Mummo taivasteli matkanvarrella yhtäsuntoista asiaa. Itse pohdin miten suhtautua Mummon kyselyihin. Kun ihminen on asunut samoissa maisemissa yli 50 vuotta, käynyt samalla mökillä lähes 70 vuotta ja asunut koko ikänsä, eli yli 80 vuotta, samassa kaupungissa, miten suhteellisia ovatkaan käsitteet koskaan, aikaisemmin, ei tossa ennen ole tuollaista ollut, aina – varsinkin aina ja ikinä.

Minä olen 30-vuotias, Mummo 80. Kun Mummo esittää minulle kysymyksen:

-Onko tuossa aina ollut tuollainen talo?

Miten minä vastaan?

-On, siinä on aina ollut tuollainen talo. Tai siis, siinä on koko minun ikäni ollut tuollainen talo. Sinä varmasti muistat ajan, kun taloa ei ollut. Itse asiassa sinun 80 vuoden ainasi aikana talo on ehkä ollutkin vain murto-osan, ehkä vain n. 35 vuotta. Mutta minulle talo on aina ollut tuossa.

No en vastannut ihan noin, mutta mietin asiaa ja huomautin kyllä Mummollekin siitä. Ja vastasin suurin pirtein näin:

-Jos tarkoitat onko talo uusi, niin ei, se ei ole uusi. Se on ollut siinä ainakin 30 vuotta. Mutta sinä saatat kyllä hyvinkin muistaa ajan, kun taloa ei ollut.

Kun tarkemmin mietin asiaa, Mummon aikakäsitys ei ole yhtään sen kummallisempi kuin meidänkään. Mummon suhteellisuudentaju vain on muuttunut juuri siinä, että ajalliset etäisyydet ovat hävinneet. Toisaalta juuri käsitteiden suhteellisuus tulee hyvin esiin Mummon suhtautumisessa asioihin ja siihen kuinka pitkä aika esimerkiksi joistain tapahtumista on.