Eilen menimme illalla koko perhe Mummolle. Tarkoitus oli laittaa tauluja seinille ja yrittää saada se telkkari toimimaan. Oikeastaan kumpikaan asioista ei toteutunut.

Kun menimme Mummolle ja soitimme ovikelloa, kukaan ei tullutkaan avaamaan. Olin pari tuntia aiemmin puhunut Mummon kanssa puhelimessa ja kertonut tulostamme. Hän vain toetsi siihen, että täällähän sitä ollaan, ettei hän ole menossa mihinkään. Vaan nyt ei ovea avattu, eikä puhelimeen vastattu. Ajattelimme, että ehkä Mummo on mennyt  samassa talossa asuvalle ystävälleen kylään tai joku sukulaisista on sittenkin tullut Mummoa ulkoiluttamaan. Olemme sopineet vastuupäivät näin ensi alkuun ja eilen oli minun vastuuvuoroni. Mutta olin myös laittanut sukulaisille juuri sähköpostia, että olisivat Mummoon nyt alussa jatkuvasti yhteydessä. Ajattelin, että on mahdollista, että joku päätti heti lähteä Mummon luokse.

Aikamme vaihtoehtojamme pohdittuamme päätimme, että mennään nyt ainakin vastaanottoon selvittämään onko Mummo oikeasti lähtenyt huoneestaan vai eikö vain avaa ovea. Kun pääsimme vastaanottoaulaan ja ennen kuin ehdimme kysyä mitään, Mummo törähti viereemme hissistä. Hän oli käynyt vähän tutustumassa paikkoihin. Ei tietenkään tiennyt missä asuu, mutta oli halunnut vähän tutkailla taloa. Minä en oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Olin juuri sukulaisillekin neuvonut, että taitaisi olla viisainta mennä Mummon kanssa vain tiettyjä reittejä, jotta oppisi ne. Ei taida Mummo sittenkään haluta vain tuttuja reittejä, vaikka se olisikin parhaaksi.

Pääsimme huoneeseen ja yritimme olla avuksi. Televison kanssa tuskailtiin, mutta emme vain kerta kaikkiaan onnistuneet saamaan sitä toimintaan. Taulujen kanssa taas tulee törmänneeksi erilaisiin ongelmiin. Mummon kanssa olen ehtinyt jo monet kerrat katsoa mikä taulu tulee mihinkin. Mummo unohtaa tietenkin kaiken ja aloitamme taas alusta. Mutta kun olen usean kerran Mummon kanssa katsonut taulujenpaikkoja, tiedän suunnilleen mihin Mummo taulunsa haluaa. Mutta sitten törmäsimmekin toiseen ongelmaan – seinät. Osa seinistä oli niin kovaa betonia, ettei siihen saanut tavallisia nauloja lyötyä, osa taas pelkkää kipsilevyä johon ei uskalla painavaa taulua edes laittaa. Niinpä tauluasia jäi vieläkin harkintaan.

Minä vain haluaisin Mummolle mahdollisimman pian valmiin kodin, jotta tottuminen voisi alkaa. Nyt on liian monta uutta asiaa aina roskien viemisestä, postin hakemisesta, lounaaseen ja avaimeen, että Mummon pää on ihan pyörällä. Ja kaikki me voimme kuvitella, ettei pääpyörällä tahdo kotiutua sitten millään.