Siinä ettei muista enää, on tietysti myös puolensa. 

- On se hyvä, että mä ymmärsin luopu siitä autosta. Ei oo siitäkään enää vaivaa.

Niin, on se hyvä, että Mummo ymmärsi. Oikeasti me sukulaiset pakotimme Mummon luopumaan autolla ajosta ja veimme avaimet väkisin. Mummo oli pitkään tästä vihainen.

- Kuinka mä keksin muuttaa tänne palvelutaloon. Täällä on aika hyvä.

Juu juu. Mummohan se keksi muuttaa. Eikä pistänyt ollenkaan hanttiin. No ei hän varsinaisesti pistänytkään sen jälkeen kun äitini oli painostanut häntä päivän ja maalaillut uhkakuvia dementiaosastosta.

Meille muille Mummon muistamattomuus tuntuu olevan se isompi ongelma. Mummo ei muista onko häntä käynyt kukaan katsomassa. Äitini on asettanut tavoitteeksi, että jos joku käivis Mummon luona kaksi kertaa viikossa. Mutta jos kukaan ei ilmottaudu ja kerro käyneensä, äitini uhrautuu. Muiden pitäisi nyt olla aktiivisia ja ilmoittaa myös muille käyneensä. Mummo kun ei sitä muista.

Onko Mummo käynyt lounaalla? Ei voi tietää. Todennäköisesti kyllä, mutta että juuri tänään. Ei voi olla varma. Eräänä päivänä eno meni Mummoa tapaamaan. Kysyi onko Mummo jo syönyt. Mummo kertoi syöneensä, vaikkei ollut edes keskipäivä. Lounasta aletaan kyllä tarjoilla jo klo11, mutta yleensä Mummo menee syömään vasta yhden kahden aikaan. No, väitti kuitenkin jo käyneensä. Menivät sitten kahvilaan ja eno söi suolaista alkuun. Mummo söi bébé-leivoksen. Eno otti sitten jälkiruokaa. Mummokin otti – bébé-leivoksen.

Eräänä päivänä Mummo kertoi äidille, ettei aina vastaa puhelimeen vaikka kuulee sen soivan. Hän kun ei muista mitä siihen vastataan. Mummo on koko elämänsä vastannut puhelimeen samalla tavalla, kaikkien huomautuksista huolimatta. Hän on vastannut:

-Haloo.

Perusteluksi Mummo on sanonut, että se on hänen puhelimensa, kyllä hän saa vastata siihen miten haluaa. Ihan sama jos se jonkun mielestä on epäkohteliasta. Mutta toisinaan tämäkin pieni sana unohtuu.

"On vähän surumielistä unohtaa muiden nimet,

mutta vain mukavaa, kun saattoi unohtaa oman nimensä."

Näin sanoo Tove Jansson, tai pikemminkin Ruttuvaari Muumilaakson marraskuussa. Onneksi Mummo muistaa vielä meidät ja itsensäkin.