Mummo teki eilen mummot, niin kuin äitini asian ilmaisi.

Mummo pyörtyi. Mummo on siis pyörtynyt aikaisemminkin, mutta aiemmat kerrat ovat kaikki tapahtuneet mökillä saunottaessa. Nyt Mummo kävi äitini käsikynkässä ja yhtäkkiä makasi kanveesissa. Onneksi äitini oli vieressä ja Mummo laskeutui melko pehmeästi maahan. Yksin ollessa hän olisi saattanut satuttaa itsensä pahoin. Siinä he sitten olivat, alle sadan metrin päässä Mummon palvelutalosta, tyhjällä tiellä. Mummo makasi märällä tiellä ja äitini oli tietenkin jättänyt puhelimen juuri sinä päivänä kotiin akkua lataamaan.

Onneksi jonkun ihanan ihmisen pieni ihana koira oli katsellut tapahtumia parvekkeen ovesta ja alkanut haukkua. Niinpä nämä ihmiset tulivat auttamaan äitiä ja Mummoa. He tarjosivat autokyytiä, mutta Mummoa ei vaan saatu pysymään pystyssä ja niin paikalle piti tilata ambulanssi. Ambulanssimiehet tutkivat Mummon ja totesivat arvojen olevan ihan kunnossa ja Mummon voivan olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Arvio oli, että koska Mummo oli hetkeä aikaisemmin syönyt, kyse oli verensokeri ja -paine heittelyistä. Ne ovat lmeisesti ihan yleisiä. Mummo ja äitini pääsivät ambulanssikyydillä muutaman kymmenen metrin matkan takaisin palvelutaloon.

Palvelultalon pihassa oli juuri sopivasti ollut hoitajia, joille oli heti kerrottu tapahtuneesta. He olivat luvanneet katsoa Mummon perään illalla. Ikävää kaikin puolin. Varsinkin, kun tajuttomaksi mennessään Mummo laski kaiken alleen. Niinpä äitini joutui pesemään Mummon ja tämän vaatteet. Onneksi pesutupa oli ollut tyhjänä. Äitini ihasteli palvelutalon invavessatyyppisiä pesutiloja ja suihkutuolia. Oli tietysti helpottanut pesuoperaatiota paljon. Kaiken tämän jälkeen Mummo pakattiin lämpimään sänkyyn ja äitini meni käymään kaupassa.

Kauppareissulta palatessaan äitini löysi Mummon pystyssä puhumassa pojalleen puhelimessa. Pojalle Mummo oli kertonut, että ihan tavallinen päivä, ei tässä mitään ihmeitä. Mummo ei itse oikein muistanut tapahtumaa ja äitini sai kertoa Mummolle uudestaan ja uudestaan mitä oli tapahtunut. Kun äitini kysyi Mummon omaa näkemystä tapahtumiin, muisti Mummo hämärästi ambulanssin. Epikriisiä luettaessa Mummo kauhisteli ja totesi:

- Eikö sitä voisi päästä tästä kaikesta kertaheitolla.

Tähän äitini lupasi, että elvyttämään hän ei Mummoa rupea, että sitten saa kyllä mennä. Mummo ilahtui tästä tiedosta, mutta kysyi vielä:

- Etkö voisi huitaista lekalla päähän, noin niin kuin varmistusmielessä?

Mummon huumorintaju on edelleen tallella. Äitini vastasi moiseen ehdotukseen, että kyllä se varmaan huomattaisiin ja hän joutuisi vankilaan. Mummo oli yhtä mieltä siitä, ettei se ehkä kuitenkaan ollut toivottavaa ja tyytyi siihen ettei lekasta tulisi päähän ihan lähiaikoina.

Nämä jutut ovat tietysti kamalia, mutta Mummo nauraa itse ilkikurisesti kaiken päälle. Itse pidän enemmän tästä tyylistä kuin siitä jossa Mummo surkeana toteaa, että pitäisi jo kuolla pois. Mummo on enemmän Mummo, kun hän ehdottaa syanidia (näinkin on tapahtunut) tai lekaa ratkaisuksi ja nauraa sitten iloisesti päälle ja unohtaa koko jutun.