Olimme Mummon kanssa perjantaina lääkärissä. Minä vein Mummon, vaikka äitini piti. Hän oli sairastunut.

Soitin aamulla Mummolle, että pistäs vaatteet päälle, tulen kohta hakemaan sinut lääkäriin. Mummo hämmästeli, muttei pistänyt vastaan. Vähän mietti, että mitä se lääkäri tekee. En osannut oikein sanoa – kyselee, arvelin.

Kun tulin Mummolle ja soitin ovikelloa, kukaan ei avannut. Soitin toisen kerran, eikä vieläkään. Kaivoin kännykän esiin ja olin juuri soittamassa Mummolle, kun varovainen kurkistus ovenraosta paljasti, että Mummo oli sisällä, ei ollut pukenut, mutta muisti kuitenkin minun tulevan. Onneksi Mummo oli nopea. Aina hän ei ole. Minä tarkistin käsilaukun sisällön ja valitsimme yhdessä Mummolle vaatteita. Ratikassa Mummo ihmetteli asuvalintaansa – mikisi hänellä oli pitkät housut ja pitkä takki, ulsteri ja kumallinen hattu. Lääkäriin päästyämme hän vielä ihmetteli villatakkia:

- Sinäkö tämän laitoit? Miksi?

Lääkäri kyseli Mummon voinnista ja minä kerroin. Mummo on ollut lääkäriä tapaamassa viimeksi tammikuussa ja paljon on tapahtunut sen jälkeen. Kun tuli aika testata Mummon muistia, antoi lääkäri minulle lehden käteen ja kielsi auttamasta Mummoa. Mummo kun vaikean kysymyksen kohdalla kääntää avuttoman, kysyvän katseensa minuun ja testaa ensin reaktioni. Kysyttäessä päivämäärää, vuosilukua, kuukautta tai asuinpaikkaa, Mummo epäröi eikä osaa vastata oikein. Arvaa. Kun pitää kertoa mikä esine lääkärillä on kädessä, piirtää annettu kuvio tai laskea vähennyslaskuja, Mummo on skarppi ja osaa. Syntymäaikakin tulee kuin vettä vaan.

Lääkäri toteaa, että jatketaan lääkitystä, kun se tuntuu Mummolle sopivan, tai ainkaaan mitään viitteitä siitä, että lääke ei sopisi, ei ole. Annoskin pysyy samana ja seuraava aika vasta kesän jälkeen. Tämä sillä varauksella, että Mummon tilaan ei tule suuria muutoksia. Jos meistä sukulaisista alkaa tuntua, että Mummon tila paljon huononee, niin silloin otetaan yhteys lääkäriin. Lääkkeessä on vielä varaa lisätä annosta. Lääkäri toteaa minulle, Mummon ohi, että vähän on Mummon muisti heikentynyt. Itse en osaa sanoa mikä kaikki Mummon tilassa on heikennystä ja mikä kaikki sitä, että minun silmäni ovat auenneet.

Toisaalta, vuosi sitten Mummo asui yksi, hänellä oli auto (josta kyllä yrittettiin jo päästä eroon) ja hänen kanssaan pystyi sopimaan treffit suoraan kaupunkiin. Treffit eivät aina ihan onnistuneet, mutta Mummo sai kuitenkin itsensä suunnilleen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Nyt ei ole puhettakaan moisesta. Mummo tarvitsee saattajan mennen tullen.

Lääkärin jälkeen menimme Mummon kanssa kahvilaan. Mummo oli kuin lapsi karkkikaupassa, haluten kaikki herkut joita kahvilasta löytyi – suolaiset ja makeat. Istuimme hetken ja nautimme. Silti Mummo totesi:

- Kyllä välillä on sellainen olo, että onhan tämä jo nähty.