Kerroinko jo siitä kun Mummo pääsi kuin pääsikin kovasti odottamaansa Picasso-näyttelyyn? En tainnut kertoa.

Mummon poika oli Suomessa ja lupasi viedä Mummon näyttelyä katsomaan. Yleensä me muut kuljemme Mummon kanssa julkisilla, sillä Mummo on hyvässä kunnossa ja asuu hyvien yhteykisen päässä kaikesta tarvittavasta. Mutta poikapa päättikin, että nyt mennään taksilla.  Mummo kulki sitten pitkin Ateneumia ihmettelemässä ja tokaisi:

- Miksi me täällä ollaan?

Tähän poika vaimoineen vastaamaan, että Mummo oli itse halunnut. Mummo vastasi näin:

- Miksi? Näitä tuherruksia katsomaan. Olen sitä paitsi nähnyt nämä.

Niinpä. Mutta näyttelyn jälkeen Mummo pääsi ravintolaan syömään, nauttimaan vähän viinistä ja poikansa seurasta. Kotimatkalla taksi olikin sitten jo tarpeen, sillä kyllä näyttely ja raskas lounas olivat Mummolle jo vähän liikaa ja voimat huvenneet. Kun tästä kaikesta oli kulunut muutama viikko, löysin sen samaisen vanhan lehtileikkeen, jonka Mummo oli alunperin pistänyt talteen. Laitoin sen kaikessa hiljaisuudessa paperiroskien joukkoon. Jos olisin näyttänyt sen Mummolle ja sanonut heittäväni sen roskiin, olisin saanut selittää Mummolle ummet ja lammet näyttelystä. Olen varma ettei hän olisi muistanut nähneensä koko näyttelyä.