Pakkasin Mummon aamulla taksiin. Mummon, matkalaukun, lääkkeet ja sukset. Mummo lähti "tyttöjen" kanssa lumisiin maisemiin Lappiin.

Viime viikon Mummo on ollut levoton. Kuljeskellut pitkin palvelutalon käytäviä ja eksynytkin taas vaihteeksi. Ja sitten kaiken kruunasi uusi virtsatientulehdus. Onneksi palvelutalon hoitajat kiinnittivät asiaan huomiota, tekivät pikatestin ja soittivat äidilleni. Kannattaa käydä samalla lääkäriasemalla saman vaivan kanssa toistuvasti – pikatesti riitti ja Mummo sai läkkeet. Nyt on Mummolla mukana siis myös antibioottikuuri. Levottomuus voi kuulemma johtua myös tuosta virtsatientulehduksesta. Lääkärin kysyessä Mummolta onko vessassa pitänyt käydä tavallista useammin, oli Mummo vastannut:

- Ainahan siellä pitää ravata.

Aamulla Mummo oli hämmentynyt. Laukut oli pakattu jo eilen ja minun piti vain katsoa, että saadaan Mummo ja lääkkeet taksiin. Jottei elämä nyt turhan rauhalliseksi menisi, sählättiin palvelutalon ja lääkkeiden kanssa ihan viime metreilläkin. Mummo oli hätäntynyt ja hämmentynyt. Toisteli vähän väliä, että mahtaako hän lähteä koko matkalle. Tuli liian kiire ja jouduin vaan hoputtamaan Mummoa. En ehtinyt kunnolla pysähtyä ja selittää hänelle asioita. Se tuntui vähän pahalta. Onneksi tiedän, että Mummolla ei ole matkalla mitään hätää, hän vain ahdistuu lähdöistä.

- Lähde mukaan, sanoi Mummo useammankin kerran onnelisesti hymyillen, kun oli keksinyt ratkaisun ahdistukseensa. Ikävä kyllä en voinut lähteä mukaan. Mummolle yritin sanoa, ettei hänen tarvitse tehdä muuta kuin kulkea ystäviensä perässä, nämä kyllä hoitavat kaiken.

Viikon päästä tiedetään onko Mummo hiihtänyt. Ystävä oli sanonut, että pakatkaa vain sukset mukaan. Porukassa on enää muutama hiihtäjä ja Mummon kunto kyllä sallii hiihtämisen. Ystävä sanoi:

- Laitetaan Mummo vaan Leenan perään ladulle, niin kyllä se perässä hiihtää.

Ja niinhän se menee. Kyllä Mummo onneksi vielä perässä tulee – vaikka edellä kulkeminen ei enää onnistu.