Kävin eilen illalla Mummoa tapaamassa. Kun soitin ja sanoin tulevani, kysyin myös kaupasta tuomiset. Vein Mummolle pullon valkoviiniä, ranskanleivän ja lakua. Arvatkaa vaan hykertelikö Mummo onnesta viinipullon ja lakun nähdessään. Kun haluaa ilahduttaa Mummoa, se on oikeastaan aika helppoa – herkkuja ja viiniä.

Leikkasin Mummon tukan. Sen jälkeen Mummo meni suihkuun ja hänen piti pestä tukka, jotta voin vielä kihartaa sen ennen kuin lähden kotiin. Mumolla meni suihkussa alle kaksi minuuttia. Kun hän kurkisti kylpyhuoneen ovelta, tukka oli kuiva. Passitin hänet takaisin. Mummo oli onnellinen kun joku hoivasi häntä ja laittoi tukan, vaikka siitä Mummon mielestä tulikin liian lyhyt.

Katselimme missikisoja. Mummo sanoi uudestaan ja uudestaan jokaisen tytön kohdalla, että ei tota. Kun lista alkoi tulla loppuunsa, hän sanoi, että joku sieltä alkupäästä. Ja pian taas sama juttu uudestaan, kun tytöt esittelivät milloin mitäkin. Mummo oli onneksi aika hyvällä tuulella ja naureskelimmekin. On mukavaa, että voin vielä olla Mummon kanssa oma itseni ja vähän piikitelläkin Mummoa välillä. Vielä se onnistuu, kun nauramme asioille yhdessä. Jos Mummo loukkaantuisi sanomisistani, joutuisin miettimään tarkemmin. Kun Mummo toivoi minua joka päivä luokseen laittamaan hiuksensa, kysyin miksi ihmeessä, kun kuitenkin olet enimmäkseen yksin kotona. Mummo selitti, että tietoisuus siitä että tukka olisi hyvin olisi mukavaa. Ehdotin, että liimaamme Mummon peiliin valokuvan jossa tukka on hyvin ja sitten Mummo voi katsoa sitä ja ajatella tukan olevan hyvin. No, sellaista jutustelua ja naureskelua tällä kertaa.

Puhe kääntyi kuitenkin jossain vaiheessa taas Mummon ikään ja vanhenemiseen ja tietenkin siihen, kuinka tämä on jo nähty ja jo riittäisi. Mietimme sitä, että fyysisestihän Mummo on kuitenkin hyvässä kunnossa. Kun aloin puhua muistisairaudesta Mummo väitti muistavansa oikein hyvin. Kun kerroin hänellä olevan diagnoosi muistisairaudesta hän vain totesi iloisesti ettei muista sellaista ollenkaan ja jatkoi, ettei kai hänen tarvitsekaan enää niin muistaa.

Mummon tapaaminen alkaa olla yhä enemmän velvollisuus, sillä yleensä jutut kiertävät kehää. Onneksi usein kun käyn Mummon luona, meillä on joku toimitettava asia tai tehtävä, se vähän helpottaa, muttei poista juttujen kehänkiertoa mihinkään. Ensi kerralla taidan ottaa jonkun lapsista mukaan.