Hiljaista on ollut Mummon suhteen. Jotenkin sitä ei itse jaksa olla kovin aktiivinen Mummon tapaamisissa, vaan sitä suosista jättää treffit omalle vastuuviikolle. Se nyt kun vaan ei ole mitään erityistä herkkua, se Mummon tapaaminen ja oma perhe vie aikaa ja voimia.

Mummon tapaaminen on jotenkin niin surkuhupaisaa joka kerta. En tiedä onko meidän perheessämme joku vika, vai kuuluuko ronski huumori asiaan, mutta meillä viljellään nykyään Mummonkin kanssa aika rankkaa huumoria. Ja niin kuin parhaassa huumorissa aina, se ei edes ole niin kaukana todellisuudesta, vaan huumori on tavallaan se ainut tapa puhua kipeästä aiheesta.

Äitini oli kävellyt Mummon kanssa palvelutalon käytävällä ja ikkunan takana näkyi uima-allas. Mummo oli todennut taas, että riittäisi jo, pitäisi kuolla pois. Siihen äitini oli tokaissut, että no mikäs se sinua estää, tuollahan on uima-allas, sen kun hyppäät vaan. Taas Mummo oli miettinyt, että eikö äitini voisi tuupata häntä. Sitten käytiin jälleen kerran keskustelua siitä, miten ikävää olisi kun äitini joutuisi vankilaan. Kun äiti ehdotti Mummolle omatoimista hyppäämistä, niin Mummo totesi osaavansa ikäväkseen uida melko hyvin. Hän epäili mahdollisuuksiaan hukkua uima-altaaseen. Voi olla, että Mummo ui vielä melko hyvin, mutta luulenpa, että talvisaappaat ja pitkä turkki olisivat saattaneet tuoda lisähaastetta. Että tällaisia absurdeja keskusteluja pilke silmäkulmassa sitä Mummon kanssa käydään.

Ja kuten sanottu, ne käydään kyllä melkein puoliksi tosissaan, ainakin siltä osin, että Mummo haluaisi jo pois. Mummon kanssa tämänhenkiset keskustelut käydään kuitenkin se pilke silmäkulmassa ja oikeasti Mummokin on aika hyvässä kunnossa vielä.Toistaiseksi sitä yrittääkin tehdä Mummon elämän mahdollisimman mukavaksi ja voihan sitä aina toivoa, että Mummo sitten kuitenkin vaikkapa liukastuisi suihkuun ja hänen toiveensa toteutuisi. Kyllä minustakin Mummo säästyisi monelta ikävyydeltä ja pääsisi helpommalla, jos kuolisi nyt eikä viiden vuoden kuluttua.