Viikko takana. Viikonloppu edessä. Sitten taitaa riittää hetkeksi. Mummolla menee ihan hyvin. Ei käytä kesäpottaa, mutta on toistaiseksi ehtinyt puskaan, eikä virtsatientlehduksesta näy jälkeäkään. Vielä. Tänä aamuna äiti tosin sanoi, että Mummon mökissä haisee pissa. Mummo on istunut hievahtamasa paahtavassa auringossa kolme tuntia putkeen ja melkein närkästyy kun hänet komentaa liikkeelle tai varjoon. Jaloissa on ihottumaa joka tuntuu pahentuvan auringosta. Aina Mummon nähdessäni korjaan Mummon jalat varjoon, mutta heti taas kohta ne löytävät tiensä aurinkoon. Yhtenä aamuna huulikin oli turvonnut. Jos tilanne pahenee viemme Mummon alkuviikosta lääkäriin. Kotiin taitaa raukka joka tapauksessa joutua. Ei vaan koko ajan jaksa.

Mummo takertuu. On seuraa vailla ja liimautuu kiinni. Haluaisi jutella, mutta ei enää osaa. Toistaa. Ei rauhoitu maalle, vaan kyselee koska lähdetään kotiin. Hämmästyy joka kerta yhtä paljon siitä, että olemme nyt täällä pidempään. Mummo kyselee onko myynyt auton. On. Puolitoista vuotta sitten. Mummo kysyy tiedämmekö, että samme kiittää mökkipaikasta hänen äitiään. Tiedämme. Jos isä olisi ollut myötämielinen, oltaisiin ostettu isompi paikka. Juu. Isä olisi halunnut mökin Hämeeseen/ Kannakselle/ Terijoelle/ Laatokan rannalle. Tämä osa tarinasta vaihtelee. Mummon muisti ei ole luotettava. On se kiva kun on tällainen paikka. On. Tiedämmekö me, että samme kiittää tästä paikasta Mummon äitiä. Ja niin istumme kuuntelemassa Mummoa. Menee hermot. Omat ja Mummon. Ei ole oikein reilua menettää Mummolle hermojaan. Eihän muistamattomuus ole Mummon vika. Mummoa suututtaa kun häntä ei oteta vakavasti. Kukaan ei jaksa ihmetellä sitä, onko vastarannalla joku. Katsokaa edes, pyytää Mummo. Edes lapset eivät jaksa innostua. On se kumma kun noin sivuutetaan. Mummoa aloittaa aina puhtaalta pöydältä, meillä muilla on edellisten kesien taakka harteillamme ja edellisten päivien, tuntien, minuuttien. Mummolla puhdas pöytä.