Muistaakseni kirjoitin viime vuodenvaihteessa katsauksen menneeseen vuoteen. Tällä kertaa ajatus tuntuu sikäli hurjalta, että kun ajattelen sitä kahden vuoden takaista Mummoa joka pakotettiin luopumaan autostaan ja joka vielä asui yksinään, en voi käsittää, että siitä tosiaankin on kulunut vasta kaksi vuotta. Mummon tauti on edennyt paljon. Vuosikatsaukseen sopii hyvin sekin, että Mummo oli viime viikolla juuri tapaamassa neurologia jonka on viimeksi tavannut noin vuosi sitten. Kun Mummo istutetaan alas ja ventovieras ihminen alkaa kysellä yksinkertaisia kysymyksiä, Mummon tila jotenkin konkretisoituu. Mummolla on kyky lutvia itsensä melkein kuiville normaalissa keskustelussa, mutta kun häneltä kysytään ja vastausta odotetaan sellaisiin kysymyksiin kuin mikä viikonpäivä tänään on, mikä kuukausi/ vuosi/ päivämäärä, niin Mummon kysyvä katse joka hakee vastausta muiden silmistä kertoo kyllä aika paljon. Se kertoo enemmän kuin se, ettei Mummo osaa vastata kysymyksiin.

Tällä kertaa stoppi tuli myös lastenlasten kohdalla, viimeksi vasta lastenlastenlasten. Omat lapset hän sentään vielä osasi nimetä. Todennäköisesti kuvasta tunnistaisi kyllä meidät lapsenlapsetkin, jos ei nyt ihan nimeltä, niin tunnistaisi kuitenkin. Joulun alla glögeillessämme serkullani Mummon katse lämpeni ja hän huudahti ilahtuneena:

- Tän mä tunnen!, kun astuin huoneeseen. Ei Mummo muitakaan ollut unohtanut, mutta sattuipa nyt ilahtumaan tulostani ja tunnistamaan minut läheisenä ihmisenä. Jatkuvastihan Mummo kutsuu minua äitini lempinimellä, mutta koska meidän lempinimemme muistuttavat toisiaan ja Mummo on kautta aikojen sotkenut meidät, en suhtaudu tähän muistamattomuuteen niin vakavasti. Ja usein kun Mummo sanoo minua tytökseen, hän jatkaa ja korjaa, että tytön tyttö. On tietysti olemassa se vaara, että jonain päivänä Mummo todella luulee minua äidikseni tai pikemminkin omaksi tyttärekseen nuorempana. Olisi kyllä kammottavaa olla tilanteessa jossa Mummo ei tunnistaisi äitiäni, mutta luulisi minua häneksi. Toivottavasti siihen ei tulla.

Pidän Mummon neurologista. Hän oli samaa mieltä siitä, ettei Mummon terveyttä kannata sen kummemmin tutkia ja yrittää pitää Mummoa elämänsä kunnossa. Jos jotain sairauksia tai ongelmia tulee, niin hoidetaan sen mukaan. Ei kuitenkaan ole Mummon edun mukaista yrittää pitää hänen kuntoaan teräksisenä. Olen samaa mieltä.

Joulun jälkeen Mummo oli sanonut äidilleni, että tämä oli sitten hänen viimeinen joulunsa. Ja totisesti toivon, että näin on. Vuosikatsauksena mainittakoon, että viime vuoden aikana Mummolle on ostettu aikamoinen liuta uusia palveluja palvelutalossa. Vuosi sitten oli vain aamulääkkeen vieminen ja nyt Mummon luona käydään aamulla niin, että katsotaan Mummolle siistit ja puhtaat vaatteet päälle, tarkistetaan että vaippa tulee housuun ja että sänky on kuiva, vahditaan Mummon hampaiden harjaus ja autetaan Mummolle aamiainen pöytään. Sen lisäksi kerran viikossa Mummo suihkutetaan niin, että tukkakin pestään ja kynnet leikataan. Joka päivä Mummo myös haetaan lounaalle. Aika paljon lisää palveluita. Oikeastaan nämä kaikki palvelut hommattiin vasta syksyllä. En tiedä olisiko Mummo oikeasti tarvinnut niitä aiemmin, mutta me huomasimme tarpeet vasta viettäessämme kesää Mummon kanssa mökillä. Voi olla. Tai sitten paluu mökiltä sekoitti Mummon pään.