Olimme viikonloppuna äitini kanssa näyttämässä vanhoja diakuvia Mummolle ja hänen ystävälleen. Rouvat ovat 1960-luvulla tehneet yhdessä kolmen viikon matkan Amerikkaan ja siitä on muistona pari rullaa dioja. Olemme suunnitelleet kuvien katselua jo pitkään ja nyt saimme vihdoin aikaiseksi. Mummo katsoi kuvia ja kysyi mittä ne ovat. Kun hänelle kerrottiin, että ne ovat hänen itsensä ottamia, totesi hän vain:

"Aivan uusia kuvia mulle."

Joten katselimme kuvia ja kuuntelimme ystävän muisteluita. Siinä näki hyvin sen miten huonossa kunnossa Mummo on. Ystävä muisti hämmästyttäviä yksityiskohtia vaatteista, retkistä ja ihmisistä, mutta Mummo tunnisti juuri ja juuri ystävänsä ja itsensä. Pääosin kuvat olivat vähän epätarkkoja ja turhia. Onhan se varmaan joskus aikanaan ollut hienoa matkustaa Hollywoodiin, kierrellä siellä taksikuskin opastuksella kuuluisuuksien taloja katsomassa, mutta eihän kukaan enää muistanut kenen julkkiksen taloa kulloinkin katselimme.

Saimme palevlutalon hoitajilta huonoja uutisia. Mummo joka on ista nököttänyt tähän asti kotonaan eikä ole pyrkinyt yksin ulos, on pari kertaa löydetty lähtökuopissa kotoaan. Kerran hänet oli yhytetty käytävältä yöpuvussa ja toisen kerran hän oli ollut ovi auki pukemassa ulkovaatteita ja lähdössä "kylään". Kenelle ja minne, sitä ei Mummo muistanut. Nyt tilasimme Mummon oveen hälyttimen jonka iltahoitaja kytkee päälle ja aamuhoitaja pois. Päivisin Mummo saa siis edelleen haahuilla mielensä mukaan, mutta öisin häntä vahditaan. Olihan se tietysti odotettavissa, että levottomuus taudin etenemisen myötä todennäköisesti lisääntyy. Meillähän on ollut tähän asti hyvinkin helppoa Mummon kanssa. Kiitän jokaisesta helposta päivästä ja mietin että tuskin Mummolla tai meillä semmoista onnea on, että Mummo yhtäkkiä saisi sydärin. Näen jo kuinka käyn häntä dementiaosastolla katsomassa ja syöttämässä kiisseliä, joka valuu suupielestä kun Mummo katsoo minua kummastuneena, kun ei enää tunnista. Masentava ajatus jota en kauheasti halua ajatella. Päivä kerrallaan, niin se on mentävä.

Ja kaikille kommentoijille kiitokset. Mukavaa että uusia ja vanhoja lukijoita jaksaa täällä käydä, vaikka päivitystahti on melkoisen hidas.