Olimme viimeksi lasten kanssa seurustelemassa Mummon kanssa. Täytyy sanoa, että se on paljon siedettävämpää kuin käydä yksin. Mummo saa seuraa, mutta mitään erityistä keskustelua ei tarvitse yrittää käydä. Palvelutalossa on biljardipöytä ja menimme vähän lyömään palloa. Mummo istui vieressä ja katseli uteliaana meitä ja ympäristöään. Uteliaisuus ei ole karissut Mummosta, vaikka niin moni muu tuttu piirre onkin. Jos joku kulki ohi, Mummo halusi teitää kuka kulkija mahtoi olla. En ikävä kyllä osannut koskaan tyydyttää Mummon uteliaisuutta. Kävimme taas kävelyllä pitkin palvelutaloa. Arvostan suunnattomasti sitä, että palvelutalon sisällä on tiloja joissa on mukava käyskennellä. Ei ole vain käytävää käytävän perään, vaan on isoja sisäpuutarhoja ja parvia. Huomaan, että vien Mummoa yhä vähemmän ulos. Mummo väsyy nykyään niin nopeasti ja haluaa vain istua penkillä, että koko ulos menemisen vaiva tuntuu turhalta. Eihän se toki niin ole, mutta kun omassa elämässään elää ruuhkavuosia, sitä huomaa laiskistuvansa myös omilla Mummo-vuoroillaan.