Äitini soittaa Mummolle joka päivä. Hän muistuttaa lääkkeistä. Mummon tauti on niin alussa, että hänelle syötetään siihen lääkkeitä. Niistä on hyviä kokemuksia, kun ne aloitetaan tarpeeksi aikaisin. Lääkkeet hidastavat taudin etenemistä – ehkä. Mummon Altzheimer on niin alussa, että se ei vielä näkynyt kallokuvissa. Se todettiin muistitestissä.

Puhelu menee kutakuinkin näin:

– Haloo, sanoo Mummo.

– No hei, mitä kuuluu?

– Mä sekotan kaikki asiat. Mistään ei tuu mitään.

– Kyllä se siitä. Kohta on kesä ja päästään mökille.

– Joo. Kiva kun tulee kesä.

– Oletko ottanut tänään lääkkeen?, kysyy äitini.

– Juu olen ottanut.

– Mikäs päivä tänään on?

– Öö.. no eikös tänään ole sunnuntai? Onko?

– Ei, tänään on torstai. Voisitko mennä sinne keittiönpöydän ääreen ja katsoa sieltä dosetista, onko torstain lääke otettu.

Mummo hakee dosetin keittiönpöydältä.

– Täällä on vielä tämä torstain lääke.

– No ota se nyt.

– Ai nyt hetikö?

– Joo, ota se nyt heti, ettei se unohdu.

Mummo ottaa lääkkeen. Tämän jälkeen keskustelu jatkuu päivittelyllä Mummon vanhuudesta. Käydään läpi Mummon tulevaa muuttoa ja joskus Mummo muistaa jonkun vierailleen luonaan. Toisinaan vieras on todellakin käynyt juuri samana päivänä, toisinaan vierailu muistuu mieleen parin pivän päästä ja joskus se unohtuu kokonaan. Jos Mummon kanssa keskustellaan lääkkeistä, hän ei aina tiedä miksi niitä pitää syödä, mutta syö silti kiltisti. Toisinaan Mummo ei muista olevansa sairas. Mummon mielestä hän muistaa aina syödä lääkkeensä ja äitini liioittelee jos väittää muuta.

En tiedä onko lääkkeistä ollut apua. Ehkä Mummon mieliala on vähän parempi kuin mitä se on ollut. Sitähän en tiedä miten nopeasti tauti etenisi ilman lääkkeitä. Toukokuun alussa Mummo muuttaa palvelutaloon. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.