Mummo istuu väsyneen näköisenä tuolissaan, huokaa ja sanoo taas ne sanat. Katsoo haalistuneilla silmillään ja näyttää juuri niin väsyneeltä elämään, kuin sanat antavat ymmärtää.

-Kyllä tämä jo alkaa riittää. Enkös mä ole jo elänyt tarpeeksi pitkään?

Tällä kertaa lause ei jatku sillä tutulla kuolemalla, mutta viesti on edelleen sama. Mitä Mummolle voi vastata? Että kyllä minustakin sinä olet jo elänyt tarpeeksi, mutta kun ei sitä saa itse valita. Kun ei se mene niin, että kun itsestä tuntuu siltä että nyt riittää, niin sitten sitä kuolee pois. Se tuntuisi kyllä armolliselta. Toisaalta joku ei ehkä koskaan kuolisi, jos saisi itse valita. Minä tiedän ainakin yhden sellaisen, joka takertui elämään liikaakin eikä suostunut päästämään irti. Sitä oli kyllä aivan yhtä kammottavaa seurata sivusta, kuin Mummon toivetta. En suosittele kenellekään elämään takertumista silloin, kun kuolema on väistämätön ja nurkan takana. Olisi kuitenkin ollut helpompaa kaikille, erityisesti kuolevalle itselleen, jos hän olisi ymmärtänyt päästää irti. Mutta kun muistelen rakasta sukulaistätiä, joka pelkäsi kuolemaa eikä halunnut päästää irti ja sitten katson Mummoa, joka on niin selvästi väsynyt siihen, että sekoittaa kaikki asiat eikä elämässä enää tapahdu mitään, niin kumpi sitten on parempi tapa suhtautua tulevaan? Ei kumpikaan. Miten sen sitten löytäisi, sen kultaisen keskitien tässäkin asiassa. Kun väistämättä me kaikki vanhenemme, emmekä edes saa itse päättää miten sen teemme ja koska kuolemme. Miten vanhana nautitaan elämästä niin kauan kuin sitä jatkuu, mutta päästetään irti kun on sen aika? Ja miten ylipäätään nautitaan elämästä kun elämä on jatkuvaa luopumista ja sitä että oma kroppa alkaa pikku hiljaa sanoa sopimusta irti?

Kävin pesemässä Mummon hiukset ja laittamassa kampauksen taas kuntoon. Istuimme kahvilla ja eniten koko vierailussa Mummo nautti siitä, että joku on hänen kanssaan ja kyllä ne pähkinäbebetkin taisivat ilahduttaa. Mummolle on kesäksi saatu terveyskeskuksesta lainaan tuolipotta, kesäpotta tai oli sillä kai joku hienompikin nimi. Kävin sen tänään hakemassa ja kun se saadaan mökille voi Mummokin tulla sinne. Välillä Mummo kysyy, että koska muutetaan mökille. Yritän varovaisesti puhua Juhannuksesta ja siitä, että mennään sitten sään mukaan. Kun siivosin vanhoja sanomalehtiä pois, huomasin, ettei Mummo ole hakenut lehteä kolmeen päivään postilaatikosta. Vähän huolestuttaa, että taasko tämä alamäki kuitenkin jatkuu. Ajattelin jo, että on ollut tasaista muistin suhteen, mutta nyt vähän pelkään ettei sitten kuitenkaan.