Mummo muuttaa Vapun jälkeen palvelutaloon. Se on aika pelottavaa, lähinnä minusta. Mummo on tavallaan asiasta aika innoissaan. Kerrankin elämässä taas tapahtuu. Toisaalta pitää käydä kaikki tavarat läpi ja valita mikä pääsee mukaan.

Mummo on asunut samassa asunnossa yli 50 vuotta. Asunto on aika iso, melkein sata neliötä. Nyt Mummo on muutamassa reilun 40 neliön kaksioon. Joten tavaraa pitää karsia paljon. Äiti on käynyt uuvuttavaa valntaprosessia Mummon kanssa läpi. Minä olen käynyt siloin tälöin auttamassa. Kävin Mummon kanssa vaatteita läpi. Se meni kutakuinkin näin:

Istutin Mummon nojatuoliin. Sitten hain vaatekaapista kaikki keltaiset silkkipaidat. Katsoin ne yksi kerrallaan läpi. Jos niissä oli reikiä, ne menivät roskapinoon, jos ne olivat ehjiä Mummo pääsi valitsemaan niistä yhden. Näin Mummo sai mukaansa yhden keltaisen silkkipaidan, kolmen sijaan. Näin etenimme vaatekappaleista ja väreistä toiseen. Olimme tarkistaneet montako kaappia Mummolla on palvelutalossa ja tyhjentäneet saman verran Mummon kodissa kaappitilaa. Näin saimme mitoitettua sopivasti vaatetta mukaan. Tämä kaikki sujui melko mutkattomasti.

Ongelmat alkavat, kun Mummo ei muista valinneensa mitään. Jätimme yhteen huoneeseen kaikki ne tavarat ja vaatteet, joita Mummo ei ota mukaan. Eilen olimme sitten suvun kesken "kirpputorilla" valitsemassa sieltä kaikki haluamiamme astioita jne. Kaikki sujui hyvin ja sulassa sovussa. Paitsi että Mummo ahdistui. Se oli sinänsä oletettavaa, mutta silti harmillista.

Ennen muiden tuloa ehdotin Mummolle, että me voisimme mennä siksi aikaa syömään – pois jaloista. Hänen ei tarvitsisi olla näkemässä kuinka hänen tavaransa löytävät tai eivät löydä uutta kotia. Mutta Mummo halusi jäädä. Niin tuskallista kuin hänestä onkin katsoa tavaroiden lähtemistä, tuskallisempaa olisi olla katsomatta.

Mutta ahdistus ei ollut ainoa asia. Mummo myös hätääntyi. Hän saattoi tulla jonkun luokse ja kysyä, että miksi tällä on Mummon paita kädessään. Se oli kuulemma Mummon käyttöpaita ja tärkeä. Tosiasiassa Mummo on käyttänyt paitaa viimeksi 70-luvulla, mutta kun muisti on mitä on, tällaisia tilanteita syntyi monta. 

Toivoisin muuton olevan jo ohi. Nyt Mummo kulkee sotkuisessa ja kaoottisessa kodissaan ja on entistä enemmän sekaisin. Hän vain toistelee, että hänen pitäisi olla kuollut, kun tavaroita käydään läpi. Toisaalta hän miettii kuinka niiden vanhusten muutto palvelutaloon sujuu, joilla ei ole lapsia ja lapsenlapsia auttamassa.

Onneksi Mummo suhtautuu palvelutaloon ja itse muuttoon positiivisesti. Tavaroista luopuminen on Mummolle vaikeaa. Mutta kun siitä kohdasta päästään yli ja Mummo pääsee kotiutumaan plavelutaloon, minä toivon, että Mummo unohtaa tämän raastavan tavaroista luopumisen.