On ollut hiljaista. Täällä blogissa siis. Ja oikeastaan myös Mummorintamalla. Olemme olleet tänä kesänä mökillä ensimmäistä kertaa ilman Mummoa. Viime kesänä Mummo oli kanssamme mökkeilemässä yhteen pötköön kymmenen päivää ja yhteensä muistaakseni yli kolme viikkoa. Tänä kesänä Mummo on haettu mökille kahdesti ja molemmilla kerroilla vain päiväksi.

Se, että Mummon mökki on nyt tyhjä, ei tunnu enää niin pahalta ja kummalliselta kuin vielä vuosi sitten. Kaikkeen näköjään tottuu. Kesän aluksi huomasin kauhukseni puhuvani Mummosta mökillä usein imperfektissä, kuin häntä ei enää olisi. Tietyssä mielessä se Mummo jota mökillä muistelin, ei olekaan enää kanssamme. On vain tämä Alzheimer-Mummo. Tämä vähän vieras, mutta niin tuttu. Jos satuin miettimään, että tästä Mummo olisi pitänyt tai tähän Mummo olisi sanonut näin, niin tavallaan se pitää paikkansa. Nykyisellä Mummolla ei enää ole mielipiteitä ja toisaalta hän ei enää voi viettää kesiä kanssamme mökillä.

Mummon mökkeilyttömyyteen on muutama syy. Yksi iso ja selkeä on hygienia ja wc:ssä käynti. Mökillä on puucee ja käytössä on myös perinteinen puskapissa. Mummo ei selviä puskaan enää millään, ellei hän saa kulkea alushousuttomana ja hameessa ja pissata seisten. Näin toimi pieni tyttäreni siinä vaiheessa kun opetteli kuivaksi. Eikä tästäkään ole mitään takeita, sillä ensimmäiset tipat taitavat lorahtaa jo housuun (tai housuvaippaan joita Mummo nykyään käyttää).Toisaalta Mummo ei myöskään enää ehdi köpötellä pientä polkua pitkin puuceehen ajoissa. Muistan aivan liian hyvin vuoden takaa useammankin Mummon pesukerran, kun oli käynyt pieni tai vähän isompikin vahinko. Se oli vähän kiusallista meille molemmille. Toinen syy on se, että Mummo ei voi nukkua mökillä yksin. Jonkun pitäisi nukkua Mummon kanssa ja vahtia ettei hän herää keskellä kirkasta kesäyötä ja rupea touhuamaan herra ties mitä ilman kenenkään valvovaa katsetta. Kolmas syy on meidän muiden sukulaisten hermot. Mummo on rasittavaa ja puuduttavaa seuraa.

Olen jo tottunut siihen, että Mummo toistaa samoja asioita ja keskustelut käydään aina moneen kertaan. Mutta se mihin en ole tottunut on Mummon tapa jumiutua. Mummo on omaksunut itselleen tavan katsoa kaukaisuuteen ja löytää sieltä jokin häiritsevä yksityiskohta. Tätä yhtä kohtaa Mummo sitten ihmettelee taukoamatta. Mökillä Mummo on aina näkevinään jonkun ihmisen. Tänä vuonna ihminen istui Mummon mielestä saunan rappusilla. Ei Mummoa voi syyttää siitä, että kun hän luulee näkevänsä jonkun istumassa saunan rappusilla, hän hätääntyy. Kuka siellä on? Mitä se haluaa? Miksei kukaan tee mitään? Ja niin Mummo melkein suuttuu meille muille, kun sanomme, ettei saunan rappusilla kukaan istu. Mummo ei rauhoitu vaikka joku menee katsomaan, ei vaikka me kaikki vannomme vieressä, ettei siellä ole ketään. Mutta kun Mummon mielestä siellä on. Vai onko? Kun siitäkään ei Mummo voi olla ihan varma. Hän haluaa vahvistuksen, mutta ei tyydy yhteenkään selitykseen. Selvästi Mummo pitäisi viedä silmälääkäriin, mutta en tiedä auttaako se tähän vaivaan. Voi olla, että tässä puhuukin alzheimer.

Ne kaksi kertaa kun Mummo on ollut mökillä, hän on ollut onnellinen. Vähän on ihmetellyt sitä, että illalla pitää jo lähteä pois. On myös selvästi tajunnut, että me muut emme lähde, vaikka olemme yrittäneet hienovaraisesti olla kuin niin ei tapahtuisi. Ja kun Mummo kotimatkalla autossa sanoo, että "oletpa sinä kiltti kun tulit hakemaan minut mökille", tuntuu sydämessä pistos. Toki olen kiltti kun haen, mutta olenko kiltti, kun en jaksa tämän enempää hakea.