Mummo tuli eilen Lapista. Olin häntä vastassa. Mummo ilahtui kun joku oli vastassa. Mummo oli selvästi väsynyt matkasta, istui väsyneen ja vanhan näköisenä nojatuolissaan ja katseli ympärilleen.

- Nyt mä oon niinku kotona. Tää on nyt niinku mun koti. Eikö?

Onhan palvelutalo ollut Mummon koti puoli vuotta. Silti kun kysyin  Mummolta, että eikö tämä tunnu kodilta, sain vastauksen:

- No onhan tämä tuttu, mutta ei se sama ole kuin koti.

Mummo on ikävän tietoinen siitä, että ei asu enää kotona. Koti pysyy mielessä ja hän muistaa koko ajan asuvansa palvelutalossa. Mummo vakuuttaa moneen kertaan, että hänen on hyvä olla palvelutalossa ja että tämä on oikein hyvä. Mutta. Totuus on se, että jos Mummo olisi kunnolla kotiutunut palvelutaloon, ei hän kokoajan muistaisi asuvansa nyt täällä, eikä siellä – kodissa.

Tietysti asia korostuu, kun Mummo on viisi vuosikymmentä palannut matkoiltaan aina samaan kotiin ja nyt paluu tapahtuukin aivan väärään paikkaan. Tavallisessa arjessa Mummo tuskin muistelee vanhaa kotiaan, mutta tiedostaa siis kyllä kokoajan sen ettei koti ole enää sama vanha koti.