Voi Mummo Mummo Mummo. Taas pitää aloittaa kaikki alusta palvelutalossa. Kesällä on autuaasti unohdettu avainkortin käyttö ja kaikki se vähä, mikä päähän oli ehtinyt jäädä reilu kuukauden asumisella. Mutta sellaista elämä nyt vain on.

Maanantain äitini oli pyhittänyt Mummo-päiväksi, kun Mummo muutti sunnuntaina mökiltä kotiin. He pesivät pyykkiä ja laittoivat tavaroita paikoilleen. Kauppaankin oli tarkoitus mennä, mutta Mummon eräs ystävä tupsahtikin kylään. Heidän siinä jutellessan äitini sitten kertoi tälle Mummon ystävälle, että Mummolla on todettu muistisairaus, että se on osasyy tähän palvelutaloon muuttoonkin. Ystäväpä siinä totesikin, että niin hänelläkin on jotain todettu, muttei hän oikein tiedä että mitä.

Mummon ystävällä ei ole lapsia. Hänen lähin omaisensa on isoveli, joka on jo aivan laitostunut. Ystävä oli itse hakeutunut muistiseulaan, mutta hänelle ei oikein ollut selvinnyt mikä häntä vaivaa. Ystävä asuu vielä itsekseen, mutta on vielä sen verran järjissään, että harkitsi palvelutaloon muuttoa, kun ei oikein tiedä kuinka tulevaisuudessa selviää itsekseen. Hän ei tiennyt mistä saisi apua. Äitini, joka on kiltti ihminen, kertoi kaikenlasita kunnan vanhushuollosta ja sosiaalityöntekijöistä ja hakivatpa palvelutalon esitteenkin ystävälle. Kaiken kukkuraksi äitini antoi puhelinnumeronsa ja lupasi tarvittaessa auttaa ja neuvoa lisää. Nauroinkin äidille, että eikö Mummon hoito riitä, vaikka oikeasti tiedän, että äitini vain ei halua jättää yksinäistä epävarmaa vanhusta yksin. Ja se on tietysti ihan oikein.

Mummo on koko kesän toistellut, että mitä hänen elämästään tulisi, jos ei olisi noita tyttöjä. Tytöillä hän tarkoittaa minua ja äitiäni ja tietää kyllä, että minä en ole hänen tyttärensä. Mutta kuten aiemmin olen kertonut, olemme olleet aika tiivis kolmikko. Mummon ystävän tarinaa kunnellessa olen itsekin ajatellut, että mit Mummon elämästä tulisikaan ilman meitä sukulaisia. Onneksi Mummolla on meidät. Kaikilla kun ei ole. Silloin vanhus saattaa olla todella yksin ja ahdistunut, varsinkin jos on vähänkään niin kuin Mummo, joka toistelee myös jatkuvasti, että jokuon nyt prakannut, ettei hän enää selviä asioista. Mitäs sitten kun ei kukaan ole auttamassa?

Eli vaikka olen jatkuvasti huolissani Mummosta ja mietin miten hänen käy ja kuinka hän selviää, ei minun tarvitse huolestua liikaa. Mummon käy ihan hyvin, sillä hänellä on meidät, sukulaiset jotka pidämme hänestä huolta.