Palvelutalosta soitettiin äidilleni. Kysyttiin onko Mummolla joku meno tulossa. Ei ole menoa ei, totesi äitini. Mummo oli puhunut jostain menosta hoitajille ja pöydältä oli löytynyt lappu jossa luki tiistai, kellonaika ja osoite. Kaikessa hiljaisuudessa hoitajat sitten hävittivät lapun, kun äitini oli vakuutellut ettei Mummolla ole enää yhtään sellaista menoa jota me sukulaiset emme tietäisi ja johon me emme Mummoa kuskaisi. Tai siis ei pitäisi olla. Hoitaja oli tehnyt vähän tutkimusta osoitteen perusteella ja todennut, että kyseessä oli joku sijoituksiin liittyvä paikka. Todennäköisesti joku oli soittanut Mummon kännykkään ja ehdottanut tapaamista ja ilmaista konsultaatiota Mummon sijoituksista. Mummo ei sitten ilmaantunut paikalle.

Tieto siitä, että joku on soittanut Mummolla ja ehdottanut tapaamista olisi minusta kamala, jos en tietäisi ettei Mummo kykene poistumaan palvelutalosta ilman apua. Hän on menettänyt kaiken aloitekykynsä ja päätöksentekokykynsä. Mitään vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Mutta siitä huolimatta olen onnellinen, että palvelutalon hoitajat pitävät silmät ja korvat auki eivätkä arkaile tarkistaa asioita meiltä sukulaisilta. He ovat meidän varaverkkomme. Yhteisvoimin olemme jo aikaisemmin peruuttaneet Mummolle tulleen sukkatilauksen. Ehkä me silti laitamme Mummon kännykkänumeron salaiseksi. Ihan varmuudenvuoksi.

Oli muuten ihan pakko kehitellä ajatusleikki jossa Mummo olisi saanut itsensä jollain konstilla sijoitusneuvojan luokse. Olisiko hän selvinnyt tapaamisesti kuivin jaloin vai olisiko Mummon höppänyys tullut ilmi?