Mummo oli meillä jouluna. Se on tapa josta on vaikea päästä, eikä ole tarvettakaan. Kun Mummoa tapaa samoissa merkeissä vuoden välein, huomaa muutokset aiempaan aina selkeämmin. Moni asia oli samalla tavalla kuin viime vuonna, mutta jotkin asiat ovat muuttuneet. Haimme äitini kanssa Mummon meille vasta hautasmaalla käynnin jälkeen. Osasyy tähän ratkaisuun oli sää, toisaalta toimimme näin jo viime vuonna. Mummon jouluiset hautausmaakäynnit nyt vaan ovat ohi. Kamala ajatus, mutta toivoisin Mummon olvena ensi vuonna meitä hautausmaalla jo vastassa.

Mummo oli onnellinen kun hänet haettiin. Kaksi tuttua naamaa tuli hakemaan ja oli järjestänyt ohjelmaa. Hoitajat olivat laittaneet Mummolle hienommat vaatteet päälle (olivat kuulemma aikaisemmin päivällä käyneet ja huomanneet Mummon laahustavan ympäriinsä epäsiistissa oloasussa). Veimme hoitajille pienen muistamisen ja tulimme meille. Mummo istui onnellisena meidän muiden seurassa, söi herkkuja ja joi viiniä. En huomannut katsoa nauttiko hän syömisistä, mutta kiinnitin huomiota siihen, että ennen niin ahnaasti viiniä juonut Mummo joi kyllä viininsä, mutta ei kaivannut lasin tyhjettyä lisää, vaan tyytyi kiltisti veteen. Aikaisemmin Mummo olisi suhtautunut veden tarjoamiseen paheksuvasti.

Mummo ei ollut kovin kiinnostunut lahjoista, mutta katseli haltioituneena lapsia jotka availivat lahjojaan innostuksen vallassa. Selkein muutos Mummossa oli väsymys. Mummon ilta päättyi aikaisemmin kuin meidän muiden. Äitini vei hänet taksilla kotiin ja tuli jatkamaan iltaa vielä meille. Mummo oli tyytyväinen kun pääsi lähtemään. Jopa niin tyytyväinen, että oli sitä mieltä, että ensi vuonna häntä ei kannata ottaa mukaan joulun viettoon ollenkaan. Tiedän, että Mummo sanoi sen silkasta väsymyksestään, mutta jäi siitä vähän kurja olo. Ei itseni puolesta, vaan Mummon.

Tapaninpäivänä Mummo oli serkkuni luona syömässä. Oli kuulemma ollut aika pihalla eikä ollut tiennyt kenen luona on. Onhan se ollut jo havaittavissa, että osa sukulaisista alkaa jo kadota Mummolta. Enää me tutuimmat olemme tuttuja, vaikka nimiä ei taida enää meilläkään olla.